Skip Navigation LinksMilk Works > Oppimateriaali

Oppimateriaali

maito.jpg

Mitä maito on? Mitä sille tapahtuu meijerissä? Täältä löydät kaikki vastaukset.

Mitä maito on? Tyhjentävää vastausta tuskin kukaan osaa antaa, sillä niin monipuolinen tuo raaka-aine ja peruselintarvike on. Tutustuttuasi tähän osioon tiedät esimerkiksi miksi maito on valkoista ja miten maidon jäätymispisteen tuntemista voidaan hyödyntää tuotteiden laadunvarmistuksessa.

 

Alkutuotanto-osio kertoo maidon synnystä, tilalla maidosta tehtävistä tutkimuksista sekä maidon säilytyksestä maitotilalla. Osio tutustuttaa Sinut myös maidosta maksettavan tuottajahinnan muodostumiseen. Näiltä sivuilta et löydä lehmien hoitoon, ruokintaan tai lypsämiseen liittyvää tietoa.

 

Maidon keräily Maitoauto on tuttu näky maaseudun maanteillä. Maitokuormien saapuminen meijeriin on suunniteltu minuuttien tarkkuudella. Suunnittelu on tarkkaa puuhaa, ja työskentely vaatii paitsi hieman ennustajan lahjoja myös sujuvaa yhteistyötä tuotannonsuunnittelijan, kuljetussuunnittelijoiden ja kuljettajien välillä.

 

Käsittely meijerissä vastaanotto, homogenointi, pastörointi, UHT- kuumennus. Tuttuja sanoja kotitalousopetuksesta. Jos et ole koskaan päässyt käymään meijerissä, täällä näet miltä laitteet näyttävät. Huomaat, että maitoja on olemassa erilaisiin käyttötarkoituksiin ja tarpeisiin oletko jo tutustunut kaikkiin? Tapaat myös meijerialan ammattilaisia ja tutustut erilaisiin työtehtäviin.

 

Pakkaaminen Paitsi että maito on helpompaa kuljettaa kotiin tölkissä kuin ämpärissä, on pakkaamiselle muitakin hyviä syitä. Kerromme täällä erilaisista maidon pakkaustavoista, materiaaleista ja pakkausmerkinnöistä.

 

Laadunvarmistus Menihän kaikki niin kuin piti? Meijerissä jokainen tuotteiden parissa on vastuussa tuotteiden laadusta oman työvaiheensa osalta. Laadunvarmistajien tehtävänä on aistivaraisten, kemiallisten ja mikrobiologisten määritysten avulla varmistaa, että kaikki tekivät työnsä huolella.

 

Varastointi ja jakelu Oikeat maidot oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja oikeassa lämpötilassa. Kun toimitusrytmi on nopea, kylmäketju aukoton ja toimitukset ovat täsmällisiä, meijeriteollisuuden asiakkaat eli kaupat ja suurkeittiöt ovat tyytyväisiä. Tästä ja logistiikan työtehtävistä voit lukea lisää Varastointi ja jakelu-osiosta.

 

Takaisin ylös